Lämpimästi tervetuloa sivuilleni!

Olen Milja Raatesalmi, valokuvaaja ja yhden pienen pojan äiti Porista. Aikaisemmin olen ollut töissä päiväkodissa ja kouluttautunut myös turvallisuusvalvojaksi. Olen todella lapsirakas ja intohimonani onkin aina ollut lasten kanssa työskentely. Valokuvaamisessa minua inspiroi aitojen hetkien ja tunteiden taltioiminen, sekä uusien visioiden toteuttaminen kauniiksi kuviksi. Eniten olen kuvannut vauvoja ja etenkin vastasyntyneet ovat erityisen lähellä sydäntäni, mutta rakastan kuvata myös isompia lapsia, perheitä, odottajia ja pareja.

 

Itseäni kuvailisin rauhalliseksi, lempeäksi ja visuaaliseksi. Työtäni kohtaan olen myös perfektionisti ja yritän jokaisessa kuvauksessa ylittää itseni ja saada aikaan entistäkin ihanempia ja aivan erityisiä kuvia. Näen jokaisen valokuvaushetken uniikkina mahdollisuutena päästä toteuttamaan itseäni kuvien muodossa ja päästä tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja perheisiin. Työskentelen aina lapsentahtisesti ja minulle on tärkeämpää saada tallennettua luonnollisiin kuviin lapsen luonnetta ja aitoja tunteita kuin tarkasti aseteltuja poseerauksia. Tervetuloa kuvaukseen siis juuri sellaisina kuin olette!

 

Asiakkailta

Varaa kuvaus

Kerro varauksessa minkä kuvauksen haluat varata, sekä ajankohta, johon kuvausta toivot. Vastaan yhden arkipäivän sisällä.

 

Sijainti

Valokuvaus Milja R
Pori, Suomi

Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador